HAKA-WOOD - Historia

Oy Haka-Wood Ab on perheyritys, joka on aloittanut toimintansa v. 1962 Permosen Sahan nimellä, ja muutettiin Hakkaraisen Sahaksi 10 vuotta myöhemmin v.1972. Ensimmäisenä sahakoneena toimi vähittäismaksulla ostettu kenttäsirkkeli ja voimakoneena käytettiin samoin osamaksulla ostettua Valmet-traktoria. Sirkkeli asennettiin vuokratontille. Käyttöpääomana olivat aluksi kahden lapsen lapsilisät. Permosen Työväentalo ostettiin v.1965, josta kehiteltiin saharakennus. Vuonna 1967 lisättiinkin käyttöpääomaa rutkasti, sillä sahaajaperheeseen syntyi kolmas poika. Nimi muuttui v.1991 Oy Haka-Wood Ab:ksi yrityksen globalisoitumisen myötä. 

Markkina-alueitamme ovat Euroopan maat sekä Aasia ja Venäjä. Raaka-aineenamme käytämme suomalaista koivua. Kaikki puuntoimittajamme ovat saaneet raakapuun laatua koskevaa koulutusta ja he ymmärtävät laadun merkityksen niin meille kuin meidän asiakkaillemmekin. Puutavaran hankimme n. 200 km:n säteellä Viitasaarelta. Keitele Forest on yksi huomattavia yhteistyökumppaneitamme. Myös työntekijämme ovat tietoisia laadunmerkityksestä ja omalla ammattitaidollaan edesauttavat asiakasta saamaan juuri laadullisesti oikeaa puuta. Vietimme uuden sahan avajaisia 12.6.1998. Kuivaamokamareita on nyt 7 ja alipainekuivaamo. Kuivaamme n. 600-700m3 / kk. Osan sahatavarasta myymme tuotannostamme tuoreena. Koivua käytetään pääasiassa huonekalujen raaka-aineena, joten historiamme aikana asiakkaita on ollut ympäri maailmaa. Koko ajan on meidän toimintamottomme ollut: Sahaamme elääksemme, emme elä sahataksemme. Oy Haka-Wood Ab on ollut Kymönkosken seudun yhtenä vireänä pitävänä voimana jo yli 40 vuotta. Nykyisin Oy Haka-Wood Ab on Suomen nykyaikaisin, joskaan ei suurin, pelkästään koivua sahaava sahalaitos. Yrityksellämme on vuosikymmenien perinteet koivun sahauksessa ja se näkyy hyvässä sahausjäljessä ja tyytyväisissä asiakkaissa. Vierailijat voivat itse todeta sahalaitoksemme nykyaikaisuuden sekä ainutlaatuiset, itse kehitetyt tekniset ratkaisut. 


Asiakkaitamme ovat Suomessa ja ulkomailla koivua käyttävä teollisuus.